Asetukset ennen ohjelman käyttöönottoa

Tässä ohjeessa kerrotaan, mitkä asetukset on hyvä käydä läpi ennen kuin SimplBooksilla aletaan tehdä laskuja tai kirjanpitoa.

Suurin osa asetuksista on ohjelmassa valmiina, eli asetuksia ei tarvitse välttämättä muuttaa.

Ohjattu käyttöönotto opastaa yksilöllisten tietojen täyttämisen, kun ohjelmaan kirjaudutaan. Ohjattuun käyttöönottoon pääsee jokaisella sivulla olevasta kuvakkeesta siihen asti että kaikki sen vaiheet on katsottu läpi.

Käyttöympäristön asetukset löytyvät kohdasta Asetukset > Ympäristöasetukset.

YLEISET ASETUKSET

Tilikauden alkupäivän näet esimerkiksi kaupparekisteriotteesta. Laita tähän aina säännöllinen tilikauden alkamispäivä, vaikka ensimmäinen tilikausi olisi pidempi tai lyhyempi kuin 12 kk. Esim. jos tilikausi on kalenterivuosi ja ensimmäinen tilikausi on 1.8.2023-31.12.2024, laita tilikauden alkamispäiväksi 1.1.

Automaattisten kirjausten aloituspäivän tulee olla sama tai aiempi kuin ohjelmaan tehtävän ensimmäisen kirjauksen päivä. Automaattisista kirjauksista voit lukea lisää ohjeestamme.

Kirjaukset lukittu … saakka” kohtaan voi lisätä päivämäärän, kun kirjanpito jollekin kaudelle on valmis. Kun tässä on päivämäärä, kirjaukset siihen asti on lukittu, eikä edeltävälle ajalle voi tehdä kirjauksia tai muutoksia. Suosittelemme lukitsemaan kirjaukset aina kun kirjanpito tietylle kaudelle on valmis (ja arvonlisäveron sulkukirjaus tallennettu), mutta viimeistään aina tilikauden päätyttyä kun tilikauden kirjanpito on valmis.

Tapahtuman oletuspäivämäärä kertoo miten uuden kirjauksen päiväys määräytyy. Vaihtoehtona on nykyinen (kuluva) päivä tai viimeisin tapahtumapäivä, eli edellisen tallennetun kirjauksen päiväys. Myynti- ja ostolaskujen vastaavat oletuspäivän asetukset löytyvät kohdista ”Myyntilaskujen asetukset” ja ”Ostolaskujen asetukset”.

ALV-LUOKAT (ARVONLISÄVEROASETUKSET)

Myynneille ja ostoille on valittava aina oikea arvonlisäverokanta, koska ne esitetään arvonlisäveroilmoituksella eri kohdissa. Arvonlisäveroasetuksia ei ole välttämätöntä muuttaa, ellei tilikarttaan tehdä muutoksia.

  • Myyntien osalta suosittelemme käyttämään eri arvonlisäverokannoilla omaa myyntitiliä. Ohjelman oletustilikartassa on valmiina tilit eri alv-kantojen myynneille.

Alv-luokkien asetuksiin on oletuksena määritetty tilit, joten kun arvonlisäverokantaa muutetaan myyntilaskulla, ohjelma kirjaa myynnit automaattisesti oikealle kirjanpitotilille:

  • 24 % > ohjelma kirjaa tulon tilille ”3000 Myynti ALV 24%”
  • 14 % > ohjelma kirjaa tulon tilille ”3001 Myynti ALV 14%”
  • 10 % > ohjelma kirjaa tulon tilille ”3002 Myynti ALV 10%”

MYYNTILASKUJEN ASETUKSET

Laskun numeron kaava on oletuksena ohjelmassa, mutta sitä voi halutessaan muuttaa. Voit lukea tarkemmin automaattisen numeroinnin kaavoista ohjeestamme.

Viitenumero. Voit määrittää luoko ohjelma viitenumeron jokaiselle laskulle erikseen (laskun mukaan) tai käyttääkö ohjelma samaa viitenumeroa samalla asiakkaalla (asiakkaan mukaan). Viitenumeron kaavoja koskeva ohje löytyy täältä.

Laskun maksuaika määrittää kuinka paljon maksuaikaa myyntilaskulle oletuksena lisätään. Laskun eräpäivää voi lisäksi muuttaa jokaisen myyntilaskun tekemisen yhteydessä. Asiakkaille voi myös määrittää omat oletusmaksuehdot kohdassa Liikekumppanit > Asiakkaat ja toimittajat.

Lisätiedot laskulla -kentän sisältö lisätään jokaiselle myyntilaskulle. Kenttään voi kirjoittaa esimerkiksi tervehdystekstin (”Kiitos yhteistyöstä”), tai ohjeen (”Pyydämme käyttämään viitenumeroa”) ym. Lisätietokentän tekstiä voi muokata myös jokaiselle laskulle erikseen aina laskun tekovaiheessa.

Asiakirjapohjat. Ohjelmassa on valmiina peruskäyttöön soveltuvia laskupohjia, joten halutessasi voit alkaa tehdä laskuja saman tien. Tässä kohdassa voit tarvittaessa tehdä uusia laskupohjia ja muokata niitä. Tarkemmat ohjeet laskupohjien tekemiseen löytyy täältä.

Was this article helpful?

Aiheeseen liittyvät käyttöohjeet

6 kommenttia

  1. Ari Latva-Kokko

    Hei!

    En pääse edes asetuksissa eteenpäin, kun yritän laittaa tilikauden aluksi 01.05. niin tulee heti virhekoodi, että tilikauden alun päivämäärän muoto on virheellinen. Tilikauteni on 01.05.2020-30.04.2021.

  2. Erik Nykopp

    Olen uusi käyttäjä. Miten saan syötettyä viime kauden/sien tuloslaskelman ja taseen systeemin?

  3. Kari S

    Ensimmäinen tilikauteni päättyi 31.12.2020. Kuluva tilikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. En löydä mistään asetuksista tilikauden pituutta enkä tietoa miten aloitan uuden tilikauden. Mitä tehdä seuraavaksi?

    1. Silver

      Hei Kari!

      Voisit lisätä tilikauden aluksi 01.01 kohtaan ASETUKET/ Ympäristöasetukset/ Yleiset asetukset> Tilikauden alku.

      Sinun ei tarvitse sulkea eikä avata tilikautta vaan ohjelma tekee sen puolestasi.

Leave a Reply to Ari Latva-Kokko Cancel Reply